Olen rekisteröitynyt jossain vaiheessa Voddleriin (silloin joskus kun piti maaksi valita vielä Ruotsi, että sai homman toimimaan). Tällä hetkellä näyttää myös Suomi olevan tuettujen maiden listalla. Silloin homma kaatui siihen, että nettiyhteyteni oli 1Mt, joten videot ei pätkimättä pyörinyt. Sitten kun sain nopeamman yhdeyden niin Voddler oli jäissä. Tällä viikolla sitten testailin uudestaan ja homma näytti toimivan tällä kertaa todella hyvin.

Wikipediassa kerrotaan Voddlerista näin: Voddler on ruotsalaisten kehittämä kaupallinen elokuvien ja TV-ohjelmien toisto-ohjelma, joka toistaa videomateriaalia suoraan Internetin välityksellä samaan tapaan kuin Spotify. Voddler toistaa elokuvat omilta palvelimiltaan joissa on valittavana vanhempia elokuvia kuten myös juuri ilmestyneitä. Vanhempia elokuvia voi katsella Voddlerissa ilmaiseksi jolloin elokuvan alussa näytetään muutama mainos. Uudempia elokuvia voi vuokrata palvelusta ja katsoa milloin vain”

Voddleriin ei tällä hetkellä voi vielä liittyä suoraa rekisteröitymällä vaan tällä hetkellä toiminta laajeene kutsu periaatteella. Eli jos omistat Voddler-tilin niin saat kutsuja joita voit jakaa kavereillesi (itse huomasin juuri saaneeni 3kpl kutsuja). Eli periaate on sama kuin Spotifyllä – tällä estetään se, että yhdessä yössä ei tule miljoonia uusia käyttäjiä vaan kasvu on hallittua. Tosin voit täyttää Voddlerin sivuilla kutsu pyynnön, mutta tällöin saat kutsun hamassa tulevaisuudessa.

Tietokone.fi sivuilla oli uutinen myös Voddlerista: linkki

Jos tulee vielä kutsuja jaettavaksi ja kiinnostaisi saada kutsu niin ei muuta kuin kommenttilaatikkoon ilmoitusta!

EDIT 8.6.2010 klo 23.oo: Tällä hetkellä olisi 2 kutsua jaossa jos jollain on tarvetta! Ei muuta kuin kommenttilaatikkoon viestiä (ja meili osoite mihin lähettää).