Sain Nokia BH-505 kuulokkeet. Ne ovat langattomat ja joiden paritus tapahtuu NFC:n kautta eli täppäät kuulokkeita ja musiikki alkaa soida. Niiden tärkein ja ennalta arvaamattomin ominaisuus on hälyäänien vaimennus. Musiikkia kuunnellessa lasten meteli vaimenee kokonaan. Ihmeellinen rauhan tunne. Aikaisemmin en ole voinut lukea lasten ollessa hereillä tai vaimon puuhaillessa keittiössä, koska kiinnitän huomion hälyääniin. Lukiessa vaadin äärimmäistä hiljaisuutta muuten en osaa keskittyä. Nyt musiikkiin kuulumattomat hälyäänet vaimennetaan ja kuulokkeista kuuluu vain musiikki. Jos olisin tämän tiennyt, olisin ostanut vaimentavat kuulokkeet jo monta vuotta sitten. Olen erittäin positiivisesti yllättynyt kyseiseen teknologiaan ja suosittelen ehdottomasti.

Suomalaisessa blogissa ei voi keskittyä pelkkään kehumiseen, joten luetellaan ongelmat seuraavaksi. Huonoa on tietenkin se, että kuulokkeissa on akku. Se vie tilaa ja sitä pitää muistaa ladata. Kuulokkeista tai puhelimesta on aina akku loppu. Tosin kuulokkeiden akku kestää hyvin. Käytännössä se ei ole koskaan loppunut in action. Toisaalta akku ei haittaa, koska en pidä kuulokkeita juoksemassa ja kävellessä ne eivät haittaa ollenkaan. Huonoin ominaisuus on todellakin se, että lasten hälyäänet eivät kuulu. Jos lapset alkavat tapella musiikin kuuntelun aikana, olen siitä autuaan tietämätön 😛

Kuulokkeet ovat kohtuu halvat verrattuna ominaisuuksiin ja ääneltään bassovoittoiset. Ääni ei ole hifin riemuvoittoa, mutta ne vaimentavat hälyäänet, joten itse musiikin kuulee paremmin kuin paremmilla vaimentamattomilla kuulokkeilla.

Langattomat kuulokkeet

Nokia BH-505 kuulokkeet