Avainsana-arkisto: android

F-Secure Booster

Osui silmiin tälläinen: F-Secure Booster. Kyseessä on F-Securen valmistama ohjelma jonka pitäisi nopeuttaa niin Android-laitteita, kuin PC-koneitakn. Itselläni ei ole kumpiakaan laitteita, joten oletko sinä testannut? Kuulisin mielelläni kokemuksia, koska idea on hyvä ja uskon että F-secure ei ihan turhaa tuollaista tuotetta mainosta (tai myy). Varsinkin tuon Pro-version ominaisuudet kiinnostaa, että toimiiko oikeasti. Noita hidastelevia PC-koneita kun tulee vähän väliä vastaan niin mietin, että olisi tässä vihdoin sellainen softa joka auttaisi asiaan.

Onhan näitä samankaltaisia ohjelmia tullut ennenkin vastaan ja osa on täyttä kuraa ja osa taas toimii jotenkuten.

 

iOS7 ja FaceTime äänipuhelut

FaceTime äänipuheluApplen uuteen iOS 7 -käyttikseen on hiipinyt ominaisuus josta ei jostain syystä ole pidetty hirveästi meteliä, vaikka itse luulen sen aiheuttavan jossain vaiheessa operaattoreille melkoisia mullistuksia. Nimittäin FaceTime äänipuhelut. FaceTime videopuhelut tulivat iPhonelle jo iOS 5 -versiossa, mutta eivät ole ilmeisesti kovinkaan suurta suosiota saaneet. Ainakaan Apple ei ole julkistanut mitään lukuja sen suhteen, vaikka yleensä mielellään näyttääkin, että montako miljoonaa kertaa jotain ominaisuutta on jo käytetty. Itsekin sitä on tullut käytettyä ainoastaan reissun päältä vaimolle, tai lähinnä lapsille soiteltaessa. Videon käyttö ei vain monessa tilanteessa ole hyvä vaihtoehto, varsinkaan kun vastapuolen puhekin kuuluu silloin kaikille ulkopuolisillekin. Nyt uusi versio tulee myös pelkkää äänipuhelua, ja mikä parasta, suoraan puhelintoimintoon integroituna. Äänenlaatu on 3G-verkossakin hyvä, ja wlanin kautta soitettua todella selkeästi normipuhelua parempi.

Tehokasta käyttöä hieman hillitsee vielä se, että et välttämättä tiedä mikä puhelin vastapuolella on käytössä, ja onko siinä nyt viimeisin käyttisversio. Toisaalta kokeileminenkaan ei maksa mitään, puhelin ilmoittaa samantien, mikäli FaceTime-äänipuhelu ei ole vastapuolella tuettuna. FaceTimeen voi siirtyä myös kesken normipuhelun, toistaiseksi se kuitenkin avaa oletuksena videopuhelun, eikä sitä voi muuttaa pelkästään äänipuheluksi. Veikkaan että tulevissa versioissa valitaan oletuksena verkon yli menevä FaceTime maksullisen puhelun sijaan, kuten iMessage on korvannut tekstiviestit.

3 vuotta sitten luvattua julkista rajapintaa ei ole vielä saatu iMessagellekaan, joten saanemme vielä odotella jonkin aikaa, ennenkuin iPhonen natiivisovelluksella soitetaan ilmaiseksi Android-käyttäjälle.

Ilmainen navigaattori

1371014236-7594Luin Mikrobitistä artikkelin jossa kerrottiin ilmaisesta navigaatorisovelluksesta. Kyseessä on siis sovellus nimeltään Waze.

Wazen idea on vähän sama kuin Wikipediassa, eli toiminta on joukkoistettu ja kun miljoonat (?) ihmiset saadaan tekemään ilmaiseksi pieniä tekoja niin niistä syntyy ihan toimiva sovellus. Sovelluksessa pystyy nimittäin itse ilmoittamaan esim. onnettomuudesta ja näin ollen muut tämän ilmaisen navigaatorin käyttäjät saavat tiedon asiasta ja ohjelma osaa laskea uuden reitin lennosta jos siitä on hyöytyä käyttäjälle.

Sinun ei tarvitse edes ”navigoida” mihinkään vaan riittää, että pidät ohjelmaa ihan vain ajaessa päällä niin Waze tarkkailee nopeuttasi (+ muiden Waze käyttäjien nopeuksia) tien rajoituksiin ja jos meno näyttää matelevan niin ohjelma osaa itse suositella uusia ja nopeampia reittejä jos mahdollista, eli sovellus automaattisesti analysoi, että olet luultavasti ruuhkassa. Lisäksi ohjelmassa on mahdollista kerätä käytöstä pisteitä eli tälläinen pieni ”pelimoodi” löytyy myös. Sinä pystyt myös editoimaan karttoja, koska ihan kaikkia pienimpiä teitä sovelluksesta ei löydy. Itse editoin tässä hetki sitten oman kotikatuni järjestelmään ja muutaman päivän päästä se näkyi sitten navigattorissa.

Lisäksi ohjelman ollessa päällä näet jos muita Waze käyttäjiä on liikenteessä. Itse ajelin tässä hetki sitten VT4:sella sunnuntai-illalla kohti etelää ja kyllähän sieltä muutama Waze-hahmo kartalla näkyi.

Kyseessä on siis ihan ilmainen navigaattori ja softa on saatavilla iOS ja Android-pohjaisille laitteille.

Tästä löytyy lisäinfoa Suomeksi.

Alla vielä promovideo:

ps. jättäkää jotain kommenttia jos otatte ohjelman käyttöön.

Amazing Alex

Rovio on julkaissut muutama päivä sitten uuden pelin – nimeltään Amazing Alex. Itselleni tuli heti ensimmäisenä mieleen vanha klassikkopeli The Incredible Machine. Amazing Alexissa yritetään ratkoa kenttiä joissa esim. pitää saada pallot putkien avulla määrättyyn paikkaan. Eli pelin voi kategorioida Puzzle-peliksi.

Pelin mukana tulee 100 kenttää, mutta on myös mahdollista tehdä itse lisää kenttiä ja jakaa niitä muille pelaajille ympäri maailmaa. Tällä hetkellä on tehty jo 26665 kenttää (kentät löytyvät osoitteesta: http://build.amazingalex.com/ ).

Rovio osti pelin nimellä Casey’s Contraptions ja veti sen hetkeksi markkinoilta parannellakseen sitä paremmaksi. Samalla nimi vaihtui Amazing Alexiksi. Nyt peli siis on valmis ja siitä odotetaan Angry Birdsin kaltaista menestystarinaa. Alku ainakin on pelillä ollut valloittava ja se nousi kahdeksassa tunnissa AppStoressa ykköseksi.

Pelin saat ladattua seuraavista paikoista:

Lataa Angry Birds Space

Angry Birds Space on julkaistu tänään ja saat ladattua pelin osoitteista:

Itse kokeilin hetken aikaa pelata ja on mukava huomata, että Rovio on keksinyt taas jotain uutta pelattavaa. Nyt nimittäin planeettojen  vetovoima on otettava huomioon, kun ampuu lintuja. Suosittelen testamaan. iPhone versio näytti maksavan sen 0,79e ja Macille saa appstoresta 3,99e hintaan. Ilmaiseksi en tiedä mistä saisi – eikä rehellisesti kiinnostakkaan tietää. Jos tuo summa on ylivoimaista maksaa pelistä niin sitten kannattaa palauttaa ne 4kpl pulloja/tölkkejä ja niilä saaduilla rahoilla tuon saa sitten ostettua.

 

Lisäksi kyseltiin, että mistä löytyy Nokian puhelimille kyseistä versiota (Nokia N8 ja Nokia N9), mutta ilmeisesti sitä ei vielä ole julkaistu ja Windows Phonelle ei ilmeisesti tulla julkaisemaankaan (näin Rovio oli tänään ilmoittanut). Joten teidän täytyy tyytyä valitettavasti PC tai Mac versioon.

EDIT 23.03.2012 klo 21:50: Tälläinen otsikko osui silmään Taloussanomien sivuilla:

Windows-puhelimet saavat sittenkin Angry Birds Spacen

EDIT: 23.03.2012: Linkitetty suoraa iPhone ja Mac-versiot.

 

Ilmaisia puheluja ja viestejä iPhonella tai Androidilla

Etsitkö ohjelmia joilla voisit lähettää ilmaisia ”tekstiviestejä” tai sitten voisit soittaa* ilmaiseksi toiselle henkilölle. Esittelen nyt kaksi eri ohjelmaa joiden avulla voit pitää yhteyttä ystäviisi (joilla on ladattuna myös sama ohjelma).

Molemmille ohjelmille on yhteistä, että näihin ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Ohjelma on helppo ottaa käyttöön. Eli lataat ohjelman ja sen jälkeen kerrot ohjelmalle puhelinnumerosi – sinulle lähetetään viestissä koodi (tällä varmistetaan, että olet varmasti kyseisen numeron takana). Pin-koodin kirjoitettuasi ohjelma on valmis. Ohjelma automaattisesti näyttää sinulle puhelimesi osoitekirjasta ne henkilöt joilla on asennettuna tämä sovellus ja näin pystyt helposti kommunikoimaan heidän kanssaan. Molemmat ovat myös ilmaisia käyttää (WhatsApp maksaa ohjelmana 0,79€, mutta käyttö on ilmaista). Ohjelmia ei tarvitse erikseen käynnistellä/sammuttaa vaan ne pyörivät taustalla ja ovat aina päällä. Suosittelen todellakin tutustumaan näihin ja valitsemaan sen omaan käyttöön paremman:

WhatsApp Messenger

WhatsApp on monelle älypuhelimelle (iPhone, Android, Blackberry ja Nokia) valmistettu pikaviestinohjelma. Tällä ohjelmalla voit lähettää viestejä samalla tavalla kuin lähetät normaalisti tekstiviestejä. Meidän perheessä tämä on korvannut täysin SMS-viestit ja pääsääntöisesti viestittelemme tällä.

Viestit tulevat läpi push-viesteinä joten siltäkin osin tämä toimii kuin SMS-viestit. Ohjelma käyttää datayhteyttä joten jos sinulla ei ole datapakettia niin silloin ohjelman käytöstä voi sinulle tulla kustannuksia.

Ohjelmassa on myös mahdollisuus seuraaviin:

  • ryhmäkeskusteluun
  • kuvien
  • videoiden
  • äänen lähettämiseen vastaanottajalle – ilmaiseksi.

Lataa tämä ohjelma iPhonelle tästä ja Android-versio löytyy tästä.

Viber

Toinen ohjelma johon itsekkin tutustuin ihan muutama päivä sitten on Viber. Tämä ohjelma toimii samalla tavalla kuin WhatsAppikin, mutta tämä ohjelma hallitsee myös puhelut. Tällä voit soittaa myös toiselle Viber-käyttäjälle ilmaiseksi (vaatii 3G/Wifi-yhteyden).

Tein tässä aamulla yhden testisoiton ja ainakin silloin äänenlaatu oli hyvä. Itse olin Wifi-verkossa ja vastaanottaja 3G:llä. Tämän ohjelman avulla voit myös lähettää tekstiviestejä toiselle käyttäjälle ja kokemukseni mukaan viestit kulkevat hyvin vastaanottajalle.

Ohjelma löytyy tällä hetkellä iPhonelle ja Androidille (lataa linkeistä).

Alla vielä video Viberin käytöstä Android-puhelimella:

httpv://www.youtube.com/watch?v=0nQN5w5ct_E

 

 

*ohjelmien käyttö on ilmaista. Ainoa maksu voi sinulle tulla datan käytöstä jos et omista kiinteää datapakettia.

 

7″ TouchPad kapasitiivisella näytöllä (Android)

Nyt löytyi Dealextremestä mielenkiintoinen laite. Nimittäin 7″ näytöllä oleva 1080P Multi-Touch Screen Tablet PC josta löytyy WiFi/HDMI/Kamera/USB. Hintaa laitteella näyttää olevan $201.90 (eli n. 145e) kotiin kannettuna. Käyttöjärjestelmänä hyrrää Android 2.2.

Katso lisätiedot tästä ja jätä kommentti, että onko hintansa arvoinen laite? Tuonhan voisi ostaa lapsille takapenkille ihan videoiden katselua varten…

 

Tässä vielä DX:stä kopioidut specksit:

Operating System Google Android OS 2.2
Processor SAMSUNG S5PV210Cortex A8 1GHz
Memory 512MB
Capacity Built-in 4GB NAND FLASH, support SDHC TF card up to 16GB
Display 7.0″ high-brightness TFT LCD touch screen display (800*480 pixel resolution)
Touch Control Capacitive touch screen, Multi-touch screen(Gravity Sensor)
Support Video Formats Support upto 1080P (1920*1080). WMV/MOV/MKV/AVI/RM/RMVB/FLV/MPEG-1/MPEG-2
Support Audio Formats MP3/WMA/APE/FLAC/AAC/AC3/MAV
Support Picture Formats JPEG/BMP/GIF/PNG
Support E-Book Formats TXT/HTML/CHM/PDF/EPUB/UMD/WDL/CEB/PDG
Network 802.11b/g Wi-Fi network connection; external 3G: WCDMA/TDSCDMA/EVDO
Camera 300K Pixels front camera
Microphone Built-in
Speaker 1 speaker
Slots 1 x Micro SD/TF card slot (support up to 16GB)
2 x USB (HOST+OTG)
1 x 3.5mm Stereo Audio out
1 x HDMI
1 x Power Supply
Function E-Book, word, excel, Power point, Gmail
Software Web browsing; Send and receive e-mail; Instant messaging software such as QQ. MSN, SKYPE VoIP, etc.; Gravity sensing game; touch game, E-book; Text processing; Video player and music; Google Market
Language and Region English / Czech / Danish / Dutch / Arabic / French / Greek / Indonesian / Italian / Japanese / Korean / Polish / Portuguese / Russian / Swedish / Turkish / Simplified Chinese / Traditional Chinese
Battery Built-in 3000mAh rechargeable battery; Standby time: 12 hours; Using time: 5 hours
Power Adapter 100-240V (US plug)
Accessories AC power adapter, Earphone, USB cable, Stylus
Manufacturer’s Warranty: 12 Months excluding physical damages (see specifications for terms and details