Aihearkisto: Tomin jupinaa

Joululahja miehelle

Kuin nenä päähän sopii mielestäni myös seuraava tuote lahjaksi miehelle (tosin voihan sen myös ihan itse tilata).

Isälleni on nimittäin jonkin aikaa tullut TEE ITSE-lehti ja olen sitä aina sillon tällöin kotona lueskellut. Nyt tajusin sitten vähän liian myöhään ilmoittaa vaemolle, että olisin ollut hyvin tyytyväinen jos olisi tilannut tuon kyseisen lehden minulle joksikin aikaa.

Itse en ole mikään älytön nikkari (rivitalossa vähän hankalaa), mutta tykkää kaikkea pientä tehdä. Kyseisessä lehdessä on joitain ihan hyviäkn vihjeitä, että miten jokin juttu tehdään. Osa artikkeleista on suoraa ostettu muualta maailmasta ja vain käännetty suomeksi. Osa on ihan kotimaista käsialaa. Lisäksi lehdestä löytyy yleensä jokin vertailu rakentamiseen liittyvästä tuotteesta. Eihän näillä ohjeilla varmaan taloa rakenneta, mutta kodin pienissä kunnostustöissä näistä voi olla jotain apuakin.

Jos siis olet miettimässä lahjaa miehelle tai sitten itse olet kiinnostunut rakentelusta niin tarkasta tämä!

Movemberin jälkeen

Marraskuu on nyt sitten vaihtunut joulukuuksi ja movemberi on takanapäin.

Isoksi plussaksi voin omalla kohdallani sanoa, että kestin kuukauden kuin mies ja annoin viiksien kasvaa. Alkukuusta kukaan ei oikein kommentoinut mitään, mutta loppukuusta rupesi jo kommentointia tulemaan niin työkavereiden kuin kavereidenkin suusta. Hyvä niin. Tilillisesti en saanut euroakaan ulkopuolista lahjoitusta. Lahjoituksia voi edelleen tehdä: http://mobro.co/tomik (tuo 5e on oma lahjoitus :D). Lahjoituksethan menevät Hopearahaston syöpäsäätiölle. Lahjoitussivulta näkee myös kuvan joka on otettu juuri ennenkuin ajoin viikset pois.

Muuten kuukausi oli hauska ja suurella todennäköisyydellä olen mukana myös ensi vuonna. Jos silloin kasvattaisin pelkästään kalapuikkoja, kun nyt tuo tyyli oli enemmänkin truck-driver osastoa (paitsi viimenen päivä).

HTML-editori Macille

Nyt kun olen hetken aikaa ollut Omenakoneen omistajana niin on muutaman kerran tullut vastaan, että ”PClle on *keksi nimi tähän*  tarvittavaan juttuun – mikähän on Macille vastaava?”. Koska tässä joutuu aina välillä vähän kiikkailemaan noiden nettisivujen kanssa niin yksi ensimmäisistä softista joita kaipasin oli kunnon HTML-editori.

Vastauksen sain tässä muutama viikko sitten koirankusetuslenkillä kun kuuntelin podcastina Puhujainkulmaa ja siellä kerrottiin softavinkkinä sellaisesta ohjelmasta kuin Tumult Hype.

Tämä ohjelma osaa tehdä HTML5 sisältöä. Animaatioita ja interaktiivista sisältöä ilman koodaamista (eli tämä nyt sitten kai ei ole ihan ”aito” html-editori monenkaan mielestä). Olen itse vältellyt aika pitkälle tälläisiä WYSIWYG-editoreita, mutta tässä on mielestäni aika kätevä editori. En lähtisi tällä tekemään mitään älyttömän isoja projektia, mutta jonkun tuote-esittelysivuston tai pienen yrityksen kotisivut varmasti rakentuvat näppärästi. Hintakaan ei ole mielestäni mikään älyttömän paha 23,99e. Alapuolella on AppStoren linkki softaan:

 

Movember

On jälleen Marraskuu ja Movemberin aika. Jos et tiedä mikä Movember on niin lue tästä. Viime vuonna osallistuin itse ensimmäisen kerran – tosin sillä seurauksella, että en koko kuukautta kasvattanut vaan jossain vaiheessa pokka petti.

Nyt siis yritys uusi ja viikset ovat kasvamassa. Ajoin naaman sileäksi lokakuun viimeinen päivä ja nyt sitten katsotaan kestääkö koko kuukauden nuo viikset naamalla. Tarkoitushan on kerätä varoja ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista kaikki kerätyt varat menevät Syöpäsäätiön hopearahastoon.

Juttuhan toimii näin:

Kampanja alkaa 1. marraskuuta (tosin ei vieläkään ole myöhäistä aloittaa!). Ajat naaman sileäksi ja ryhdyt kasvattamaan viiksiä (Ei partaa/pukinpartaa vaan viiksiä!). Sen jälkeen ryhdyt hankkimaan tukijoita jotka lahjoittaisivat sinun kautta varoja Syöpäsäätiön Hopearahastoon. Kaikki nämä lahjoitetut varat menevät suomalaisen miehen hyväksi.

Rekisteröityessäsi Movember-kampanjaan teet oman Mo Bro (tai Mo Sista)-tunnuksen ja saat sivun jonka kautta lahjoittaminen on helppoa ja näet, että ketkä lahjoittavat sinun kauttasi.

Naiset voivat osallistua kampanjaan olemalla Mo Sistoja ja olemalla tukijoita ja auttamalla keräämään varoja. Naisten ei tarvitse kasvattaa viiksiä  (ei ole edes toivottavaa…).

Jos et halua osallistua, mutta haluat lahjoittaa niin tein oman MoBro-tunnukseni jonka kautta voit tehdä lahjoituksen ja olen todella kiitollinen tästä panoksestasi! Minun MoBro-sivuni ovat osoitteessa: http://mobro.co/tomik

 

Nyt siis haastan sinutkin osallistumaan Movemberiin tai edes lahjoittamaan (jo 5e lahjoitus tekee ihmeitä)! Haaste on heitetty – otatko vastaan?

Hiljaiseloa

Blogi näemmä viettänyt nyt viime viikot hiljaiseloa.

Tälläisenä hetkenä on hyvä iskeä tiskiin muutama linkkivinkki.

* TED – ideas worth spreading

Jos et tiedä mistä on kyse niin lueppa vaikka tämä wikipedian kertomus asiasta.

Sen jälkeen annan ensimmäisen videovinkin:

Mikko Hyppönen – Fighting Viruses Defending The Net 

Lisää mielenkiintoisia videoita löytyy sivulta. Jos löydät jonkun mielenkiintoisen videon niin jätä linkkivinkki vaikka kommentteihin niin saadaan muutkin katsella.

 

* VeikkausTV

Olen nyt viimeaikona katsellut VeikkausTVstä usempiakin matsejä (jalkapalloa enimmäkseen). Vielä kun saisivat kuvanlaatua paremmaksi niin loistavaa. Nyt jossain tapauksissa laatu on todella huonoa. Lisäksi VeikkausTV:n löytää sivuilta Live-vedon alta. Rahaa ei pelitilillä tarvi olla, mutta rekisteröityä Veikkauksen käyttäjäksi täytyy.

Siinä parit linkkivinkin ajankuluksi.

Sijoittamisen suunnaton helppous

Aloitin tuossa huhtikuussa laittamaan aina silloin tällöin pienen summan Seligsonin eri rahastoihin. Alla olevasta kuvasta näette yhden rahaston käyttäytymisen tällä aikaa. Eli jos tarvitsette hyviä sijoitusneuvoja niin täältä pesee!

 

Noh, onneksi ei ole leipä näissä rahoissa kiinni ;). Olen siis hajauttanut neljään muuhunkin rahastoon, joten kaikki munat ei ole samassa korissa.